Tiedoksi vielä kaikille Nokian Pyryn shakkijaoston vaikuttavaan johtoon, muuhun jäsenistöön, tai ulkopuolisille. Tässä on juuri ennen joulukiireiden alkamista tullut useampia yhteydenottoja Nokian Pyryn shakkijaoston nuorisotoiminnan puolesta. Kehoittaisikin jäseniä ja asiaan liittyviä henkilöitä, ennen joulurauhaan siirtymistä, antamaan pienen hetken ajatuksille, kuinka voisimme kehittää nuorisotoimintaa. Kysyntää siihen suuntaan on. Kaikki "me vanhat jäsenet" muistamme, kuinka aikoinamme kiinnostuimme tästä harrastuksesta, kuinka eräät henkilöt ottivat meidät avosylin vastaan, perehdyttivät meidät lajiin ym. Nyt olisi aika tehdä samoin, meistä entisistä nuorista jäsenistä on kasvanut vastuuntuntoisia lajin osaavia pelaajia. Olisi aika siirtää tietämystämme lajista myös nuorempien halukkaiden keskuuteen. Peli-illat jatkuvat tammikuussa, kuten blogista ilmenee, mutta omalta osaltani haluaisin tuoda ilmi koko yhteisölle halukkuutemme kehittää lajia myös nuorten keskuuteen.
Nooan arkki -niminen avausansa
15 vuotta sitten