Turnaukseen linkki.
Jyväs-Shakki ry. järjestää 18. avoimen Heart of Finland shakkiturnauksen Jyväskylässä 12.-18.7.2008 . Turnaus pelataan 9-kierroksisena vajaakierroskilpailuna yhdessä ryhmässä. Turnaus on Selo-, Elo- ja tittelikelpoinen. Kosmo ja Darren pelasivat turnauksessa revanssin, jonka Darren hävisi ajalla. Peli oli muuten melko tasaista, lopussa Kosmo oli päästä kuningatarpuolella sotilasylivoimaan ja -läpimurtoon Darrenin kärsiessä aikapulaa. Mustan 43. siirrossa aikapula kostautui ja Kosmo pääsi yliotteeseen 44.Kb5 siirrolla, joka entisestään söi Darrenin vähenevää aikaa, joka sitten loppuikin ja Kosmon ryntäys kuningatarpuolen sotilailla jäi näkemättä.
Darren on sijoitettu turnauksen 90 pelaajasta 34:ksi. Hän ei pelannut ensimmäisellä kierroksella, turnauksen voi halutessaan aloittaa toiselta kierrokselta ja saada 1. kierrokselta ½ pistettä. Toisella kierroksella hän pelasi tasan SalkSK:n Niemen Esan (1682) kanssa mustilla. Kolmannella hän voitti Järvisen Sepon (1838) LauttSK:sta ja neljännellä siis hävisi Kosmolle. Maanantaina hän pelasi valkeilla Tammer-Shakin Salon Karia (1879) vastaan tasan. Pelistä ei ollut livepeliä, eikä pöytäkirja ole tiedossa. Tiistaina vastassa oli Ari Tonteri (2004) RiiSY:stä, jota vastaan Darren pelasi tasan. Sitten hän hävisi Koskisen Veikolle (1877) KS-58:sta ja pelasi tasan JalSK:n Raivion Erkin (1650) kanssa. Viimeisessä pelissä Reed pelasi tasan SalSK:n Tuomisen Joonan (1852) kanssa. Hänelle jäi yhteensä 4 pistettä ja sijoitukseksi 63. Darrenin tulokset näkyvät myös täällä.
Peliaika:
Kierroksilla 1-4 peliaika on 1h 30 min + 30 s/siirto, 75 siirron jälkeen lisäaika 10 min ilman inkrementtiaikaa.
Kierroksilla 5-9 peliaika on 1h 30 min + 30 s/siirto, 40 siirron jälkeen lisäaika 30 min.
Muistutus: Tampereen avoin pikapelimestaruus 2008.